Liiketoiminnan Aloitus

Koronakriisin aikana jokaista on muistutettu siitä, että on tärkeä pestä kädet virusten ja muiden sairauksien leviämisen estämiseksi.

Silti 785 miljoonalla ihmisellä maailmassa ei ole mahdollisuutta siihen. Vähiten kehittyneissä maissa ihmisillä ei ole mahdollisuutta pestä käsiään. Lähes miljoona ihmistä kuolee vuosittain veteen, jätehuoltoon ja hygieniaan liittyvien sairauksien takia.
Tämä olisi vältettävissä, jos puhdasta vettä olisi saatavilla. *

Juoma- ja henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu vesi on vain pieni osa yhteiskunnan kokonaisvesitarpeesta, kotitalousveden osuus veden kokonaiskulutuksesta on alle 5%. Jätehuollon lisäksi suurin osa käyttämästämme vedestä kuluu maataloudessa ja teollisuudessa..

Päätimme, että on aika vastaa tähän tarpeeseen modulaarisella puhtaan veden tuotantoyksiköllä, jota on helppo käyttää ja ylläpitää.

Modulaarinen rakenne on helppo mukauttaa moniin eri käyttötarkoituksiin valitsemalla sopivat suodattimet veden lähteen ja halutun laadun mukaan.

Tämä tarkoittaa että aikaa kuluu vähemmän suunnitteluun ja että ratkaisut ovat huomattavasti kustannustehokkaampia.

*World Health Organization and UNICEF Joint Monitoring Programme. (2017). Progress on Drinking Water and Sanitation, 2017 Update and MDG Assessment.

AdobeStock_343262032.jpeg